Zen ja valokuvaamisen taito, e-kirja

€10

Lähden kameran kanssa ulos etsimään kuvaa. En tiedä mitä etsin. En suunnittele ennakolta. Vain menen. Etsin kuvia yleensä lyhyen matkan päästä kotoa. Harrastan lähikuvausta samassa mielessä kun jotkut harrastavat lähiruokaa. Kuvia on kaikkialla. Ne pitää vain löytää. Asuinpaikkani on tässä suhteessa ihanteellinen. Asun maalla, metsän keskellä, lähellä järveä ja peltoja. Kesällä puutarhassamme kukkivat sadat erilaiset kukat ja kasvit. Joskus kävelen tiettyyn paikkaan, esimerkiksi järven rannalle, mutta usein kävelen vapaasti ilman päämäärää ja annan askelten viedä. Kuvaa etsiessä mielen pitää olla avoin ja tarkkaavainen. Kuva voi pompata esiin koska tahansa ja mistä tahansa. Pelkkä ympäristön katseleminen ei riitä, on myös opeteltava näkemään. Voin katsoa, mutta en näe. Voin kuunnella, mutta en kuule. Näin meille tapahtuu arjessa jatkuvasti. Mielemme vaeltaa muualla kuin käsillä olevassa hetkessä. Kuvaa etsiessä se ei käy! On oltava tarkkaavainen ja paikalla. Kyse on keskittymisestä. On liikuttava leppoisasti, joskus hitain askelin ja vain aistittava ympäristöä. Pelkkä katseleminen ei riitä. On oltava avoin kaikille aistimuksille. Viserrys paljastaa linnun oksistossa, kahina ruohikossa käärmeen, putoava käpy oravan tai tikan.

Buy Now